Päivä alkoi iloisesti puolenpäivän maissa ajotunnilla. Ajoinpa ihan itsenäisesti koko ajon ajan, ja tehtiin muutama vaikea parkkeeraus. Lisäksi käytiin parilla parkkikatolla, ja voin sanoa, että kyllä siinä syke kävi melko korkealla, kun ahtaasta, pimeästä ja mutkaisesta rampista yritti itseään puskea katolle, ruhjomatta autoa. Kunnialla kuitenkin selvittiin, ja auto pysyi "terveenä".
Kun autokoululle päästiin takaisin, päätin kokeilla muutaman kerran teoriatehtäviä, ja muutaman "voi vitun" -huudahduksen jälkeen, sain kuin sainkin tehtävät läpi, jopa kolmeen otteeseen, voin siis olla ylpeä. Musta oli aika huvittavaa, että netissä ne tehtävät oli paljon vaikeampia, kuin tossa autokoulun koneella, vaikka mulle oli sanottu just päinvastoin. Teoriakokeen tehtävät on kuulemma enemmin noiden kaltaisia, joten hyvähän tuo vaan on..!
Pääsin kotiin, ja tietysti piti ensimmäiseksi rynnätä faceen. Jo pari tuntia olin joutunt olla poissa, niin johan siellä oli ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Luin kaikki tulleet ilmoitukset, ja kommentoin kavereiden tilapäivitykset, jonka jälkeen otin pienet nokkaunet. (Miksiköhän niitä päikkäreitä muuten sanotaan nokkauniksi??)
Heti herättyäni aloin katsella "jonoja" netistä, ja päätin, että tänään lähdetään taas pienelle matkalle. Tein ruoaksi omaa reseptiäni; "lihapulla-peruna paistosta", ja rupesin odottelemaan miestä kotiin. Sieltä se sitten tulikin, minun ikirakas raskaantyönraataja. Siinä sitten syötiin, tehtiin viimeiset päivitykset faceen, ja lähdettiin kohti Vaalimaata.
Lähiviikkoina on rajalla ollut aivan mieltä järisyttäviä jonoja, mutta suureksi hämmästykseksi, jonot olivat olemattomat; mikä oli siis tietenkin hyvä homma. Siirsin autoa ensimmäisen kerran itse, ja tietenkin keitin "pullat" (kuten rakas ystäväni muistaa aina sanoa), kun meni vahingossa kaasu ja jarru sekaisin, "hups". Kun raja-hässäkästä selvittiin, mentiin tankille. Osasin jo ulkoa keskustelun, mikä käytiin tankkaajatytön kanssa:
-ysiviis, tankki täyteen, dva-dsat!
Siellä oli taas niitä iki-ihania hyttysiä, ja helkkari, kun olivatkin äkäisiä, eikä ne kuollut, ei sitten millään.(Mä epäilen että ne olivat jotain geenimanipuloituja panssari-itikoita..)
Sitten ei muuta kuin limppariostosten jälkeen takaisin tulleihin.
Kun pääsimme takaisin kotisuomeen, molemmilla oli taas niin kova nälkä, että piti käydä grillin kautta, lihapiirakkaa hakemassa, ja sitten kotiin.
Eihän siinä mitään, päivä sujui melko moitteettomasti, ja hengissä ollaan; toistaiseksi.
Huomenna taas uusi päivä (by the way, vapaapäivä, eli ei ajoja, eikä mitään muutakaan, ja ukollakin alkaa viikonloppu!)
Da svi-danja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti