No niin. On taas se aika viikosta, kun muut odottavat innolla iltaa. Minä sen sijaan istun facessa, ja yritän pää punaisena keksiä itselleni tekemistä ja seuraa, jottei tarvitsisi yksin kotona nyhjöttää, en tahdo olla jättinyssykkä. Viikonloppu on painajainen; minulle. Kotkassa olisi Kauan puhuttu Kotka Rockfestivaali, mutta mulla ei ole rahaa, yllätys yllätys. Toki sitä rahaa olisi sen verran, että baariin pääsisi, ja saavuttaisi pienen pierun, siihen on rahaa aina. Mitä luultavimmin jään taas yksin kotiin riehumaan, kun unelmieni renttumies lähtee leikkimään poikamiestä, ja sitten illemmalla saan jonkun kaverin raahattua mukaan paikalliseen. Siellä sitten pyrin saavuttamaan sen pierun, isomman taikka pienemmän, ja puran ongelmiani ystävään. Tupakalla käydessä pitää tsekata kännykällä face, jos vaikka jossain olisi bileet.
Noh, jatketaan pähkäilyä, Auf Wiedersehen!!
Muutamaa tuntia myöhemmin...:
Aijai. Kello on jo paljon, eikä mulla ole vieläkään ohjelmaa illaksi. Alkaa kohta tulla taas pieni epätoivo kylään. Jos ei muuta keksi, niin keitän sitten sille kahvit, viipykööt luonani sitten pidempään. Kyllä nyt yritän vielä vähän tsempata, ei pidä heti luovuttaa. Onhan sitä ennenkin lähdetty vaikka yksin baariin. Ja oli muuten kivaa, kun ei tarttenut ketään venailla, eikä kenenkään tavaroita vahdata. Kuitenkin tänään ois ihan kiva saada joku kaiffari messiin..
Yritetään. Mikä ihaninta, kaikki hehkuttaa facessa, miten kivaa on, kun viikonloppu tullut, ja minne ovatkaan menossa, ja miten kivaa niillä tulee olemaan. Paskat, sanon minä. Meidän viikonloput ei eroa millään muulla tavalla, kuin että niillä on kaverit, ja edes hetki hauskaa. Aamusta kaikilla onkin sitten jo sama olo, ja -tilanne; Hirveä krapula, ja matti kukkarossa, pöh. Perkele, painun kohta pusikkoon juomaan spurgujen kanssa halpaa viiniä, ja polttamaan sätkiä. Kerjäämään ohikulkijoilta, ja kertomaan tarinoita, jotka VOISIVAT pitää paikkansa.. (Ainakin joskus..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti